lauantai 17. toukokuuta 2014

Merirosvoja ja prinsessoja


Viime viikonloppuna meillä oli ilo osallistua ystävän pojan merirosvosynttäreille. Teeman mukaisesti onnittelukortissamme oli merirosvo, lahjaksi veimme servettitekniikalla tehdyn puukyltin.



Tänä viikonloppuna vietämme vuorostaan meidän oman prinsessan synttäreitä. Tyttärellä oli toivelistalla uusi prinsessakruunu ja prinsessamekko. Kokeilin toteuttaa toisen toiveista ihan itse. Uusi mekko tuunattiin vanhasta pitkähihaisesta Marimekon paidasta - lisukkeeksi kukallista puuvillakangasta ja paljon, paljon pitsiä!








Leikkasin pitkähihaisesta paidasta hiat lyhyemmiksi ja lisäilin mm. vanhan yöpaidan pitsin mekon alaosaan.







Pihalle virittelimme myös kesäistä prinsessatunnelmaa.





Oveen tein uuden kranssin. Maalasin vanhan kranssinpohjan valkoiseksi spraymaalilla ja liimasin kirpparilta löytyneen mansetin ruusut pohjaan kiinni kuumaliimapistoolin avulla.










Viime kesänä minulla oli jo tässä tuolissa kukkasia. Nyt sammal uusittiin ja pienet petuniat saivat luvan istahtaa tähän.










Narsissien kuihduttua  maitohinkkiin vaihdettiin orvokkeja.



Äitienpäiväksi saadut kukkaset pääsivät ulos kesänviettoon. Kukkapenkissäkin oli prinsessan lempiväriä, vaaleanpunaista!


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Maailman ihanin synttärikortti :) Olavi nukkuikin se vieressään <3