sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pääsiäisestä perhosbaariin



Vielä hetkiseksi palaan pääsiäiseen....lapset tekivät taikataikinasta pieniä pääsiäismunia, jotka he maalasivat askartelumaaleilla. Päälle laitoimme vielä kerroksen lakkaa. Näitä munasia sitten ripottelimme muutaman "pyryharakan" pesään ja veimme muistoksi trullikierroksellamme.


Pääsiäisen jälkeen aika onkin vierähtänyt aika lailla ulkona, kiitos ihanien ilmojen! Sisätiloissa on kuitenkin tapahtunut myös jotain keväistä: kolmesta avokadostamme yksi on suvainnut "herätä henkiin". Haljenneesta siemenestä pilkottaa jämäkkä avokadontaimi - kärsivällisyys palkitaan!


Mutta sinne ulos ja kevääseen...





Kävimme perheen kanssa viikonloppuna tapahtumassa, jossa sai mm. askarrella perhosbaarin. Tässä versiossa läpinäkyvä muoviputki koristeltiin violetilla silkkikukalla (väri houkuttelee perhosia). Kukka sidottiin kiinni rautalangalla, jolla myös voi solmia putken kiinni jonnekin lämpimään ja vedottomaan paikkaan. Nesteeksi putkeen laitettiin käynyttä viiniä, johon oli sekoitettu hunajaa ja siirappia. Seos oli kuitenkin sen verran löysää, että se oli aika selvästi vielä nestemäistä. Korkiksi laitoimme pumpulitupon, joka kasteltiin kauttaaltaan tähän nesteeseen. Kotona teimme jo toisenkin purkin valmiiksi - perhosille kun on hyvä olla useampi baari, etteivät riitaannu yhdestä paikasta!

Tässä vielä linkki samaan aiheeseen:
http://yle.fi/uutiset/keltainen_kukka_houkuttaa_perhosesta_esiin_baarikarpasen/7207437


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania munia lapset tehny.
Niitähän voi lainata "pyryharakalle":))
...tuo perhosbaari :) ,mielenkiintoisen hauska:)
Oikein Hauskaa Wappua!!,koko perheelle!!
-lumiukko-