perjantai 21. helmikuuta 2014

Minä en osaa leipoa muffinsseja


Olen jo aikaa sitten todennut ettei minusta ole leipojaksi. Päätinpä siksi kierrättää muffinsivuokani johonkin muuhun käyttöön (olipa muutama vuoka jo vähän ruosteessa eli joutivatkin tuunattavaksi).


Jo ennen joulua minulla oli mielessäni idea kranssista, jossa voisi hyödyntää sekä metallisia muffinsivuokia että kynttilänpoltosta jääneitä alumiinisia tuikkukippoja. Alunperin tarkoituksenani oli lisätä tähän kranssiin patterilla toimiva led-valo. Suunnittelin laittavani aina yhden valon vuoan läpi kukan keskelle, porasinpa jo reiätkin valmiiksi.


 Vaan joulu tuli ja meni, hiipui samalla kynttilöiden ja lamppujen polttaminenkin. Kranssin päätin kuitenkin toteuttaa.


Ja tällainen siitä sitten tuli. Tuikkukipot on taitettu lehden muotoon, päähän on vasaralla ja naulalla tehty pieni reikä kiinnitystä varten. Muutaman lehden vasaroin sileäksi, mutta silloin niistä tuli mielestäni liian siloisia, kuhmuraisemmat olivat luonnollisempia. Kukan keskelle ja kranssin vanteen ympärille laitoin helminauhoista purettuja helmiä.


Väriähän tähän kranssiin olisi saanut vaikka värillisillä helmillä tai rautalangalla.


Mutta tämä kelpaa minulle. Jos ei muffinsinteko onnistu, tehdään sitten jotain muuta.

"Kun elämä tarjoaa sinulle sitruunan, tee siitä mehua. Kun kohtaat miinuksen, keksi miten siitä voi tehdä plussan."


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

...;))
tosi kaunis!!
huolella suunniteltu:),ja ompahan valmiina:) ,seuraavaan "pimeään jaksoon.
Mutta kohti valoa!!,nyt tallustettaan!
Niin minäkin aattelen ,jos ei tuu takkia tulokoon vaikka kassi :)),
Meillä sataa lunta ja mulla "talkkari" vuoro ;))
no hyötyliikuntaahan se on parhaasta päästä;)
Hyvää viikonloppua koko perheelle! :))
ja tuo "mietelauseen" ajatus,totta joka sana:))

-lumiukko-

Tuulenpesä kirjoitti...

Kiitoksia Lumiukko! Niinpä, ei kaikkea tarvitse tehdä kerralla valmiiksi! Tuunausta voi aina jatkaa. Lumi on täältä sulanut pois - pihansiivousta, hyötyliikuntaa on meilläkin ollut tänään. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!